sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

Minä.. tai ainakin jotain pientä minusta..

No luvattu mikä luvattu.. eli vähän tietoa meikäläisestä.

Tähän maailmaan saavuin joulupäivänä vuonna 1975 Kymenlaakson keskussairaalassa. Että semmoinen ”äidin ja isin joululahja”… no joo.. kaipa sen niinkin voipi sanoa..

Ensimmäinen kotini oli Hovinsaarella.. mistä ei oo minkäänlaista muistikuvaa. Mutta sittemmin muutettiin Aittakorpeen missä asuessa sain vuonna 1979 hulttio-pikkuveljeni. Sieltä sitten muutimme tuonne jumalanseläntaakse.. tai no ainakin silloin se tuntui siltä. Ku minnekään ei enää päässytkään silleen helposti. Peruskoulun aloitin Korkeakosken ala-asteella, sieltä jatkoin Karhulaan yläasteelle. Samoihin aikoihin muutimme jo lähemmäs sivistystä ja syntyi piekkoin myös idiootti-veljenikin. Tuossa välissä oli kaiken maailman vanhempien avioero ja uudet puoliskot.

Sainpahan kaiken kaikkiaan aikasta monta uutta sisarusta.. Nykyään kun laskee kaikki yhteen niin meitä on vissiin 11 yhteensä. Että hulinaa riittäis jos oltais joskus samassa paikassa yhtä aikaa.

Vuoden notkuin vähemmän mairittelevalla menestyksellä Lyseon lukion kirjoilla. Kun se nyt ei sitten juurikaan kiinnostanut, mutta jossain piti tappaa aikaa. Hain seuraavassa yhteishaussa parturi-kampaaja-linjalla ja nyt tarkemmin ajateltuna onnekseni en sinne päässyt vaan ”jouduin” Helssinkiin Vallilan Ammikseen lukemaan itteni maanmittaustekniikan mekaanikoksi (ex. kartanpiirtäjä). Tuolla notkuttuani pari vuotta palasin takaisin tänne kotoisaan tuppukyläämme.

Muutimme yhteen mieheni kanssa. Meille syntyi yhteinen pieni mies vuonna 1995. Isännyys on minua ”muutaman” vuoden vanhempi ja noita lapsiakin oli valmiina jo kolme ennestään. Naimisiin menimme juhannuksena 2002. Tätä nykyä olen siis 1+3 lapsen äiti ja mummonakin olen ollut jo useamman vuoden.

Työrintamalla olenkin sitten päässyt toteuttamaan itseäni useammalla eri alalla.. muutamassa huollossa olen ollut kuuntelemassa ihmisten valituksia, pakkaamassa sokeria jopa piirtämässä niitä karttojakin, autonpesijänä ja nyt parin viimeisen viikon aikana paperinpakkaajana. Tiiä mihin tässä vielä kerkiää..

Ketään en taida tähän haastaa, mutta näitä on kiva lukea, joten mitä useampi viitsii vaivautua itsestään jotain tarinoimaan niin sen parempi.

Ei kommentteja: